IKIS-ohjelma

Mikä IKIS?

IKIS on lyhenne sanasta ’ikäihminen’ tai ’ikinuori’ tai ’ikivihreä’, siis iäkkäänäkin aktiivinen, itseään jatkuvasti kehittävä henkilö. Iäkkyytensä voi jokainen arvioida itse, mutta ohjeellisena alaikärajana voi pitää 60 vuotta. Yläikärajaa ei ole. Ikäihmiset voivat kuitenkin osallistua vapaasti kaikkeen opetukseen.

Lisätietoja IKIS-ohjelmasta saat apulaisrehtori Mika Pohjaselta yhteystiedot

IKIS-kurssit ovat kurssiluettelossa muiden kurssien joukossa. Niitä on useimmissa aineryhmissä, eniten tietotekniikassa, kielissä ja liikunnassa. Lisäksi on Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopisto -toimintaan liittyvä kaikille ikäihmisille avoin luentosarja.

IKIS-tunnuksella merkityt kurssit on tarkoitettu nimenomaan ikäihmisille. Ne ovat enimmäkseen päiväkursseja, ja niiden kurssimaksu on pienempi kuin muilla kursseilla.

IKIS-tupa

Porvoon kansalaisopisto yhdessä opistolaiskunnan kanssa tarjoaa lähes ikäihmisille tilaisuuden vapaamuotoiseen tapaamiseen  IKIS-tuvassa perjantaisin Lundintalolla klo 13-15 (ei loma-aikoina).

Ohjelmassa on kahvihetki, jonka jälkeen juttelua ennalta sovituista aiheista. Myös yhteislaulua, pelejä, ruokavinkkejä ym. osanottajien toivomusten mukaan.

Toimimme vapaaehtoisuuden pohjalta – Sinäkin voit antaa panoksesi.

Ei ilmoittautumista eikä kurssimaksuja. Kahviraha 1 euro.

Seuraa ilmoittelua lehdissä ja opiston ilmoitustauluilla.

 

Aihealueet: aikuiskoulutus, kansalaisopisto

Päivittäjä 08.05.2012 Liljalehto Kaj
powered by eMedia