Etusivu Palvelut Liikenne ja kadut

Liikenne ja kadut 

På svenska 

Porvoon kaupungissa on katuverkostoa yhteensä yli 240 kilometriä. Verkoston suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta vastaa kuntatekniikka. Osan pääteistä omistaa valtio, jonka kanssa kaupunki tekee kehitysyhteistyötä.

Alueellista ja paikallista suunnittelutyötä tehdään myös muun muassa liikenneturvallisuuden parantamiseksi sekä joukkoliikenteen kehittämiseksi. Kävely ja pyöräily kuuluvat niin Vanhan kaupungin katukuvaan, puistoihin, jokivarren vehreille satama-alueille kuin vilkkaille toreille.

Uusia alueita kaavoittamalla Porvoon kaupunki kasvaa ja samalla myös katuverkosto laajenee. Sillat ja ohitustiet lisäävät liikenteen sujuvuutta. Uudisrakennuskohteiden lisäksi joka vuosi korjataan vanhoja väyliä, lisätään uusia liikenneturvallisuutta parantavia rakenteita sekä parannetaan esteettömyyttä ja melunsuojausta. Vesiliikenne, satamat, rannan tukirakenteet ja venepaikkoihin liittyvä asiakaspalvelu ovat osa kuntatekniikan toimialaa.

Katujen ja torien kunnossapito luo kaupunkiin viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Kunnossapidon työnjaosta vastaavat kaupunki ja tontinomistajat katujen kunnossa- ja puhtaanapitolain mukaisesti. Kadut huolletaan tärkeysjärjestyksessä. Kunnossapidolla voidaan vaikuttaa myös ilmanlaatuun, jolla on merkittävä vaikutus kaupunkilaisten terveyteen. Kun jokainen laittaa roskansa yhteisiin jäteastioihin, ympäristö pysyy kauniina ja säästämme Porvoolaisten yhteisiä rahoja.

Aihealueet: kadut, liikenne, torit

Tiedotteet

16.05.2012

Matonpesupaikat on avattu käyttäjille

Porvoon kaupungin matonpesupaikat on jälleen avattu kaupungin asukkaiden ja loma-asukkaiden käyttöön.

Uutinen

11.05.2012

Matkailukauden käynnistyminen aiheuttaa muutoksia pysäköintijärjestelyihin

Tykin läheisyydessä Porvoonjoen länsirannalla sijaitseva pysäköintialue muutetaan taas bussien pysäköintialueeksi maanantaina 14. toukokuuta.

Uutinen

11.05.2012

Kaupunki on ottanut talteen hylättyjä veneitä

Porvoon kaupunki on ottanut jätelain nojalla talteen hylättyjä veneitä ja trailereita kaupungin satama-alueilta.

Uutinen

10.05.2012

Kaupunkikehityslautakunta käsittelee jokirannan asemakaavan muutosta

Empirekaupungin jokirannan asemakaavamuutoksen käsittely jatkuu Porvoon kaupungin luottamuselimissä. Kaupunkikehityslautakunnan on tarkoitus päättää asemakaavamuutosehdotuksen nähtäville asettamisesta seuraavassa kokouksessaan 15. toukokuuta.

Uutinen

04.05.2012

Suomi pyöräilee – kampanja

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään jo 22. kertaa 5.-13.5.2012. Pyöräilyviikon teema on tänä vuonna "Polkupyörä -autoa parempi kulkuneuvo!"

Uutinen

 

 

Kuntatekniikan palautteet

Ota yhteyttä liikenne-, suunnittelu-, rakennus- ja kunnossapitoasioissa kuntatekniikan vastuuhenkilöihin alla olevan palautepostilaatikon kautta. Palautepostilaatikko on vuodenajasta tai lomista riippumaton, varmempi ja nopeampi tapa kuin suora sähköposti . 

Ajankohtaista 

Vuoden 2012 rakennushankkeet

Lue lisää


Mannerheiminkadun sillan
parannushanke

Lue lisää

Päivittäjä 04.05.2012 Flykt Enni
powered by eMedia